Videotarinoita ympäri maailmaa

Elokuvan avulla oppilaat voivat tehdä mielikuvamatkan vaikkapa Sambiaan tai Kiinaan. Vaikka elokuva ei ole oikea matka, voi sen tuottama elämys silti olla merkittävä. Hyvä elokuva voi saada pohtimaan maailmaa ja ilmiöitä uudesta näkökulmasta, vaikuttaa asenteisiin ja toimintatapoihin.

Paitsi että elokuva auttaa eläytymään arkeen muualla maailmassa, voidaan vanhempien oppilaiden kanssa elokuvaa myös tarkastella maailman kuvaajana. Millaisen kuvan elokuva antaa siinä esiintyvistä ihmisistä, maasta tai kulttuurista? Voiko eri elokuvien kautta saada erilaisen käsityksen yhdestä maasta?

Käytännön ohjeita koulutyöskentelyyn

"Ihanteellista olisi katsoa elokuva ensin yhden kerran, ja sen jälkeen purkaa sitä
pieni jakso kerrallaan. Kun henkilöt liikkuvat, puhuvat, tanssivat tai tappelevat, ei mieli tietoisesti rekisteröi kaikkea valkokankaalla tai ruudussa näkyvää. Kaikki kuvat ja niiden sisältö kuitenkin vaikuttavat katsojaan. Joskus, kun kyseessä on aivan vieras kulttuuri, monet yksityiskohdat jäävät hämäriksi eivätkä avaudu. Tuolloin koko teos saattaa tuntua tylsältä tai raskaalta, koska portti teoksen moniin tasoihin on suljettu." (Elokuvaohjaaja ja opettaja Kristiina Tuura kirjassa Globaaliin vastuuseen kasvaminen).

Pohditaan elokuvaa osio kerrallaan
Elokuvan purkaminen erilaisiin osiin helpottaa elokuvantekijän viestien oivaltamista, ja keskustelu luokassa sujuu helpommin, kun elokuvaa tarkastellaan yhdestä näkökulmasta kerrallaan.

Pitkästä elokuvasta voi poimia vain muutaman jakson purettavaksi. Jos on aikaa, voi analysointia jakaa pidemmälle aikavälille. Ajatuksena on, että ei tavoitella määrää (paljon elokuvia) vaan laatua (tarkkaavaista, monitasoista purkua).

Samaa elokuvaa voi käyttää useammassa aineessa
Opettaja valitsee siitä omaan aiheeseensa sopivan kohdan tai näkökulman elokuvasta.

Keskitytään konkretiaan

Kun luokkatilanteessa aletaan purkaa elokuvan viestejä, on hyvä olla mahdollisimman konkreettinen. Elokuvan analysoinnin yksi suuri haitta verrattuna esimerkiksi kirjoitetun tekstin tai kuvan käsittelyyn on se, että kuvat ja äänet karkaavat pois käsittelijän ulottuvilta. Tällöin saman kohtauksen katseleminen muutamaan kertaan ja sitten pysäytetyn ruudun jättäminen näkyville on hyvä keino pitää mielenkiinto juuri tietyssä aiheessa.

  • Should be Empty:

UNDP Maailmalla

Olet sivulla UNDP Suomi Edustustoimisto
Siirry sivulle UNDP Global