Maiden jaottelu

maiden_jaottelu


Maailman maat jaetaan edelleen yleisesti teollisuus- ja kehitysmaihin. Toisinaan käytetään myös käsitteitä pohjoiset ja eteläiset tai köyhät ja rikkaat maat. Näissä jaottelutavoissa maailma yritetään usein jakaa kahteen luokkaan: yhteen luokkaan kuuluvat maat, jotka ovat onnistuneet kehittymään hyvin, ja toiseen maat, joissa kehitys on ollut paljon hitaampaa.

Jaottelua kuitenkin vaikeuttaa se, että olemassa ei ole selkeää kehitysmaan määritelmää. Lisäksi tällainen jako ei vastaa enää maailman todellista kehitystasoa.

Yleisimmän määritelmän mukaan teollisuusmaihin tai kehittyneisiin maihin kuuluvat Länsi-Eurooppa, Pohjois-Amerikka (paitsi Meksiko), Japani, Australia, Uusi-Seelanti ja toisinaan Etelä-Korea. Kaikki muut maat luokitellaan kehitysmaiksi. Esimerkiksi Singapore lasketaan edelleen kehitysmaaksi, vaikka maassa on korkea elinikä, tulotaso ja koulutustaso.

Jos maiden jaottelussa halutaan keskittyä taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen, tarjolla on myös parempi vaihtoehto.

Taloudelliseen kehitykseen perustuva jako

Tavallisimmin maat jaetaan kokonaistulojen mukaan. Lähtökohtana käytetään bruttokansantuloa (BKTL), jonka perusteella maat jaetaan kolmeen ryhmään: matala-, keski- ja korkeatuloiset maat. Korkeatuloisten maiden ryhmä kasvaa jatkuvasti. Siihen kuuluu nykyään 75 maata, joista yksi on Suomi. Matalan tulotason maihin kuuluu nykyään vain 36 maata, joista suurin osa (ei silti kaikki) sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Näin ollen suurin osa maista eli 103 maata on keskituloisia. Tämä suuri ryhmä jaetaan kahteen alaryhmään: alemman ja ylemmän keskitulon maat. Ryhmään kuuluvat suurelta osin Latinalainen Amerikka, Aasia, Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä.

Kun maat jaotellaan tällä tavoin selkeisiin ja ennalta määritettyihin tasoihin, etuna on, että maita voidaan niiden kehittyessä siirtää ryhmästä toiseen. Sambiaa, Nigeriaa ja Laosia ei esimerkiksi lasketa enää matalatuloisiksi maiksi. Thaimaa, Kiina ja Malediivit puolestaan ovat vastikään siirtyneet ylemmän keskitulon maiden ryhmään.

Inhimilliseen kehitykseen perustuva jako

Tuloihin perustuvassa jaottelussa ei oteta huomioon muita maan kehitystasoon vaikuttavia tekijöitä, mikä tekee siitä ongelmallisen. Ongelman ratkaisemiseksi YK:n kehitysohjelma kehitti vuonna 1990 inhimillisen kehityksen indeksin: englanniksi Human Development Index, HDI (lisätietoa HDI:stäMuuttuuko maailma paremmaksi? -kirjan sivuilla 13–15). Tulotason lisäksi HDI:ssä mitataan myös terveyttä (odotettavissa oleva elinikä) ja koulutustasoa (lukutaito ja koulunkäynti). Näiden tekijöiden perusteella kullekin maalle lasketaan arvo. Arvoa voidaan verrata muihin maihin sekä eri ajanjaksoihin.

Maiden HDI-arvon pohjalta maat jaetaan neljään ryhmään: hyvin korkea, korkea, keskitason ja matala inhimillinen kehitys. Näin mitattuna saadaan pelkän keskimääräisen tulotason sijaan monisävyisempi kuva eri maiden kehitystasosta. Koulutustason ja eliniän kaltaiset tekijät paljastavat myös sen, miten maan resurssit jakautuvat ja millaisissa oloissa ihmiset elävät. Viime vuosina UNDP on kehittänyt HDI:tä edelleen siten, että huomioon otetaan entistä paremmin myös maiden sisäinen eriarvoisuus.

Inhimillisen kehityksen indeksin (HDI) ongelmana on sen vaikea määrittely. Mitä oikeastaan tarkoittaa, että maan inhimillinen kehitys on keskitasolla? Tulotasot ovat suoraviivaisempia ja niitä on helpompi paitsi ymmärtää myös selvittää, minkä vuoksi maat jaotellaankin usein tulotason mukaan.

Odotetusti näiden luokittelutapojen välillä ei ole suuria eroja, sillä korkeatuloisissa maissa on usein myös korkea inhimillinen kehitys ja päinvastoin. Tulot henkeä kohden eivät kuitenkaan aina vastaa inhimillistä kehitystä. Kuubassa ja Chilessä esimerkiksi on korkea inhimillinen kehitys, mutta ne lasketaan keskituloisiksi maiksi. Vastaavasti Sambiaa ei enää lasketa matalatuloiseksi maaksi. Maa on kuitenkin hyvin matalla HDI-luokittelussa (163. sija 187:stä), minkä vuoksi sen katsotaan kuuluvan matalan inhimillisen kehityksen ryhmään.

Vähiten kehittyneet maat

Niin sanotut LDC-maat (engl. Least Developed Countries, LDC) eli vähiten kehittyneet maat ovat heikon talouden maita. Ne määritellään seuraavasti: a) alhainen tulotaso (BKTL), b) matala inhimillisen kehityksen taso, johon liittyy esimerkiksi väestön huono terveys, alhainen koulutustaso ja heikko lukutaito, sekä c) talouden haavoittuvuus, johon vaikuttaa esimerkiksi pieni väestö, epävakaa maataloustuotanto ja tuonti.

Ryhmään kuuluu 49 maata. Jaottelun avulla voidaan keskittää toimet erityisesti niihin maihin, joissa kehitystarve on suurin.

Maantieteelliset jakoperusteet

Kehitystason lisäksi maailman maat on jaoteltava maantieteellisesti. Kehitystä tarkastellessa on usein järkevämpää jakaa maailma alueiden kuin maanosien mukaan.

Eri järjestöt käyttävät erilaisia jakotapoja, mikä voi vaikeuttaa YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen tuottamien tilastotietojen vertailua.

Useimmat kuitenkin luokittelevat Saharan eteläpuolisen Afrikan erilliseksi ryhmäksi ja Pohjois-Afrikan joko erilliseksi ryhmäksi tai arabimaiden ryhmään (johon kuuluvat myös Lähi-itä, Iran ja Irak).

UNDP Maailmalla

Olet sivulla UNDP Suomi Edustustoimisto
Siirry sivulle UNDP Global