Taloudellinen vaikutusvalta siirtää nuoret kuskin paikalle

UNDP:n hätätyöpaikkaohjelman avulla tienatuilla säästöillään Mohammed Alshouthmi osti moottoripyörän ja elättää nyt perheensä moottoripyörätaksikuskina. Kuva: UNDP Jemen

Vaikka Mohammed Hamood Alshouthmi on vasta 22-vuotias, on hän perheensä pääasiallinen elättäjä. Jemeniä runteleva konflikti on kuitenkin tehnyt seitsemänhenkisen perheen kulujen kattamisesta entistä vaikeampaa. Kymmenien tuhansien jemeniläisten tavoin Mohammed menetti työnsä ja kamppaili vuokranmaksun ja elintarvikkeiden sekä muiden välttämättömyyksien ostamisen kanssa. 

“Elämämme oli synkkää konfliktin alkamisen jälkeen”, Mohammed muistelee. ”Perheeni ja minä lopetimme työnteon yhtä tai kahta päivää kuukaudesta lukuun ottamatta, ja perheen elättäminen kävi entistä hankalammaksi.”

Mohammed on yksi 250 nuoresta, jotka ottivat osaa UNDP:n Cash for work- hankkeeseen Sanaassa syys-marraskuussa 2015. King Salman Center for Relief and Humanitarian Aid in rahoittaman hätätyöpaikkaohjelman tavoitteena on konfliktien vaikutuksista kärsivien yhteisöjen välittömien tarpeiden täyttäminen ja selviytymiskyvyn vahvistaminen.

Cash for work- hanke on yksi osa UNDP:n monista toimista Jemenin kriisitilanteessa. Yhdessä paikallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa UNDP tukee yhteisöjen kehittymistä ja pyrkii rakentamaan pohjaa kestävälle kriisistä palautumiselle ja pitkäkestoiselle vakaudelle. 

Korkea nuorisotyöttömyys nähdään yhtenä konfliktin    taustalla vaikuttavista tekijöistä. Työllistymistä tukevien toimien tavoitteena on antaa vähäosaisille nuorille sosiaalisia ja taloudellisia neuvoja kestävien ansiomahdollisuuksien luomiseksi. Mohammedille ja muille Cash for work- hankkeeseen osallistuville hätätyöpaikat tarjoavat hetkellisen aikalisän kiireellisten tarpeiden hoitamiseen. Hanke antaa osallistujilleen myös hieman mietintäaikaa pitkäaikaisten suunnitelmien rakentamiseksi. 

Pääkohdat

  • UNDP työskentelee sekä paikallisten että kansainvälisten kumppaneiden kanssa kehittääkseen yhteiskunnan sietokykyä ja mahdollistaakseen sen pitkäaikaisen palautumisen ja vakauden.
  • Hätätyöpaikkahanke on tarjonnut lyhytaikaisia työsuhteita 4 500 työntekijälle.

“Työn saaminen oli unelmani”, Mohammed sanoo. ”Olin erittäin onnellinen saadessani osallistua hankkeeseen, mutta samaan aikaan olin kuitenkin huolissani siitä, mitä 60 päivää kestävän työn jälkeen tapahtuisi. Tuolloin päätin ryhtyä ajattelemaan vakituisen tulonlähteen hankkimista.”

Avaimet kestävän toimeentulon saavuttamiseen olivat selkeät tavoitteet ja huolellinen suunnittelu. Mohammed kertoo jakaneensa tulonsa kolmeen osaan: yhdellä hän kattoi perheensä menot, toisella omansa ja kolmannen osan hän säästi. Tällä tavalla Mohammed onnistui säästämään 70 000 Jemenin rialia (noin 250 euroa). Rahat hän sijoitti moottoripyörään, joka takaa hänelle vakituiset tulot ja auttaa välttämään paluun entiseen tilanteeseensa.

Säästöt lyhytaikaisesta työstä eivät yksinään riittäneet moottoripyörän ostamiseen, vaan Mohammedin täytyi ottaa tätä varten myös pieni laina. Hänen omien sanojen mukaan tulot moottoripyörätaksikuskina ovat kuitenkin jo maksaneet investoinnin takaisin korkojen kera. 

“Moottoripyöräilijänä työskenteleminen on mahdollistanut riittävän toimeentulon lainan takaisin maksamiseksi, perheeni tukemiseksi ja kunniani säilyttämiseksi.”

 

 

 

UNDP Maailmalla

Olet sivulla UNDP Suomi Edustustoimisto
Siirry sivulle UNDP Global