Artikkelit

Suodata
Näytetään
  • 28 touko 2015
    Afrikan kasvu edellyttää paikallistalouden mahdollisuuksien hyödyntämistä

    African Economic Outlook 2015 -raportti sisältää ennusteita ja analyysiä 54 valtion taloudesta, kaupasta sekä inhimillisen kehityksen suunnasta. Vuoden 2015 raportti keskittyy temaattisesti alueelliseen kehitykseen ja tarkastelee, minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia mantereen väestöpaine yhdistettynä kaupunkien kasvuun avaa.

  • 28 huhti 2015
    UNDP tukee Nepalia tuhoisan maanjäristyksen jälkeen

    YK:n kehitysohjelma UNDP yhdessä muiden YK-toimijoiden ja kansainvälisen yhteisön kanssa ponnistelee tukeakseen Nepalin hallitusta maanjäristyksen tuhojen määrittämisessä ja niihin vastaamisessa.

  • 13 huhti 2015
    UNDP yksi ensimmäisistä Vihreän ilmastorahaston valitsemista yhteistyökumppaneista

    Vihreän ilmastorahaston (Green Climate Fund) johtokunta on hyväksynyt YK:n kehitysohjelma UNDP:n yhdeksi niistä tahoista, jotka kanavoivat rahaston apua kehittyvissä maissa. UNDP, joka valittiin yhdessä kuuden muun yksityisen ja julkisen sektorin toimijan kanssa, on ensimmäinen mukaan valittu YK-järjestö.

  • 31 maalis 2015
    UNDP Vanuatussa Pam-myrskyn jälkeen

    Vanuatun hallitus yhdessä YK:n ja muiden yhteistyötahojen kanssa julkaisi 24. maaliskuuta vetoomuksen kerätäkseen taloudellista tukea ihmisille ja yhteisöille, joihin trooppinen hirmumyrsky Pam iski maaliskuun puolivälissä.

  • 20 maalis 2015
    Vastaus Syyrian kriisiin on käännekohdassa

    Kuwaitissa järjestetään 31. maaliskuuta kansainvälinen konferenssi, jossa haetaan rahoitusta työhön Syyrian kriisialueella. Vastaus pitkittyneeseen kriisiin vaatii uutta näkökulmaa.

  • 19 maalis 2015
    World Conference on Disaster Risk Reduction

    Kansainvälinen yhteisö neuvotteli vuoden 2015 jälkeisestä puitesopimuksesta Sendaissa, Japanissa, pidettyssä luonnonkatastrofeja ja riskinhallintaa käsittelevässä maailmankonferenssissa (World Conference on Disaster Risk Reduction, WCDRR) 14.-18.3.2015.

  • 16 maalis 2015
    Ennakkovaroituksen viimeisten kilometrien varmistaminen Karibialla

    UNDP yhteistyökumppaneineen on sitoutunut varmistamaan, että varoitus uhkaavasta katastrofista on nopeaa, luotettavaa ja tehokasta Karibianmeren pienillä saarilla.

  • 12 maalis 2015
    Guinean, Liberian ja Sierra Leonen toipuminen ebolasta

    YK:n kehitysohjelma UNDP on koordinoinut ebolan vastaista työtä ja julkistaa nyt yhdessä Afrikan kehityspankin, Euroopan unionin ja Maailman pankin kanssa laaditun kattavan toipumissuunnitelman.

  • 07 maalis 2015
    Sukupuolten välinen tasa-arvo on kehityksen kannalta ratkaiseva ihmisoikeus

    Yhdistyneiden kansakuntien naisten aseman komissio (CSW) juhlistaa tällä viikolla Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman 20-vuotista taivalta. Julistus on edelleen maailman kattavin suunnitelma tasa-arvon saavuttamiseksi ja naisten voimannuttamiseksi.

  • 05 maalis 2015
    Visiosta toteutukseen - vuoden 2015 jälkeiset kestävän kehityksen tavoitteet

    Uusien kestävän kehityksen tavoitteiden totauttamiseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista puhuttiin Suomessa perjantaina 27. helmikuuta kun YK:n kehitysohjelma UNDP:n apulaisjohtaja Magdy Martínez-Solimán vieraili Helsingissä.

  • 13 helmi 2015
    Puhelinsovellus auttaa kartoittamaan avuntarvetta Ukrainassa

    YK:n kehitysohjelma UNDP auttaa ihmisiä kartoittamaan vahinkoja, jotta toipuminen olisi nopeaa Ukrainan itäosissa. Kansalaiset Donetskissa ja Luganskissa lataavat tietoa ja kuvia vahingoittuneista kodeista, sairaaloista, kouluista, päiväkodeista ja kirjastoista internetpohjaiseen karttaan kännykkösovelluksella.

  • 09 helmi 2015
    Inhimillisen kehityksen raportti 2015 - Yhteys työn ja inhimillisen kehityksen välillä

    Vuoden 2015 Inhimillisen kehityksen raportti rakentuu työn ja inhimillisen kehityksen teemojen ympärille. Raportti, joka julkaistaan marraskuussa 2015, keskittyy kysymykseen "Miten työ voi edistää inhimillistä kehitystä?"

  • 06 helmi 2015
    Pienyrittäjät Ebolaa vastaan Sierra Leonessa

    Ebola on pahoipidellyt elinkeinoelämää epidemian pahiten vaurioittamissa maissa. Erityisesti tämä koskee aloja, joihin liittyy ihmiskontaktia. YK:n kehitysohjelma UNDP lisää tietoisuutta ja myöntää avustuksia pienyrittäjille niin, että heidän on mahdollista saada asiakkaansa takaisin ja opettaa heitä pysymään turvassa tartunnalta.

  • 05 helmi 2015
    2015 on ainutlaatuinen vuosi kestävälle kehitykselle

    YK:n kehitysohjelma UNDP johtaja, Helen Clark, sanoi puheessaan tammikuun lopulla, että maailmanlaajuisesta epävakaisuudesta huolimatta vuosi 2015 tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vähentää köyhyyttä ja sopia yhteisistä kestävän kehityksen tavoitteista.

  • 02 helmi 2015
    Apua 15 000 ihmiselle radioaktiivisen jätteen vahingoittamilla alueilla

    Joulukuussa 2014 Venäjän ulkoministeriö ja YK:n kehitysohjelma allekirjoittivat rahoitussopimuksen hankkeesta, joka tähtää yhteisöiden sosioekonomisen tilan kehittämiseen entisten uraanirikastamoiden läheisyydessä Kirgisiassa.

  • 29 tammi 2015
    Afrikan aluetoimiston vuosiraportti 2014

    Afrikan aluetoimiston vuosiraportti tekee tilannekatsauksen vuonna 2014 otettuihin kehitysaskeliin. Alue näyttää kulkevan päämäärätietoisesti kehityksen ja kasvun tietä.

  • 26 tammi 2015
    Muuttuuko maailma paremmaksi? Educa-messuilla

    Ulkoasiainministeriön ja YK:n kehitysohjelma UNDP:n pisteellä kävi kuhina viikonloppuna Educa-messuilla. Tulevaan opetussuunnitelmaan nostettu globaalikasvatus herätti kiinnostusta Muuttuuko maailma paremmaksi? -materiaalia kohtaan.

  • 21 tammi 2015
    Köyhien määrä on korkea ja elinajanodote laskee Euroopan ja Keski-Aasian kehittyvissä maissa

    Euroopan ja Keski-Aasian kehittyvissä maissa ja transitiotalouksissa köyhien määrä on huolestuttavan suuri ja elinajanodote laskussa. Näin selviää tutkimuksesta, jonka YK:n kehitysohjelma UNDP:n Istanbulin aluetoimisto julkaisi Dialogue on Inequalities -seminaarissa tammikuussa 2015.

  • 20 tammi 2015
    Ban Ki-moonin raportti summaa keskustelun tulevaisuuden kehitystavoitteista

    Pääsihteeri Ban Ki-moon julkaisi joulukuussa 2014 YK:n yleiskokouksen aiemmin pyytämän synteesiraportin tulevaisuuden kehitysagendasta. "Tie ihmisarvoon vuoteen 2030 mennessä" ohjaa YK:n jäsenvaltioiden välillä parhaillaan käytäviä neuvotteluita vuoden 2015 jälkeisistä kehitystavoitteista.

  • 24 loka 2014
    Pääsihteeri Ban Ki-moonin viesti YK:n päivänä 24. lokakuuta 2014

Media & tiedustelut
Anja Karppinen Viestintäassistentti
anja.karppinen(at)undp.org