Suomi tukee paluumuuttajien työllistymistä Afganistanissa

Afganistan SALAMSuomen tukema uusi hanke Afganistanissa pyrkii työllistämään maahan palanneita ja maan sisällä muuttamaan joutuneita naisia ja miehiä. Kuvassa kyläläisiä kokouksessa Nangarharissa. Kuva: Laura Rio/UNDP Afganistan

 

Suomi tukee uutta hanketta, jonka tavoitteena on parantaa Afganistanissa olevien paluumuuttajien ja maan sisällä siirtyneiden henkilöiden työllisyystilannetta. SALAM on YK:n kehitysohjelman UNDP:n hanke, jota Suomi rahoittaa kehitysyhteistyövaroista 4,5 miljoonalla eurolla.

Afganistanilaiset ovat maailman suurin siirtolaisryhmä. Heikko turvallisuustilanne ja työpaikkojen puute ovat suurimpia syitä, joiden vuoksi afganistanilaiset lähtevät kotimaastaan. Arvioidaan, että peräti viidesosa Afganistanin asukkaista koostuu paluumuuttajista. Lisäksi maassa on noin miljoona henkilöä, jotka ovat maan sisällä eri syistä joutuneet muuttamaan pois kotoaan. Siirtolaismäärien ei ennakoida pienenevän. Huonon turvallisuustilanteen takia monien on mahdotonta lähitulevaisuudessa palata kotiseuduilleen.

Afganistanin hallitus tarvitsee tukea akuutin humanitaarisen avun lisäksi pitempikestoisen kehitysyhteistyön muodossa, jotta tilanne saadaan hallintaan. Tähän tarpeeseen SALAM osaltaan vastaa.

SALAM-hanke (Support to Afghanistan Livelihoods and Alternatives to Migration) kehittää kestäviä ratkaisuja työttömyyteen järjestämällä koulutusta ja luomalla yksityissektorin työpaikkaoja. Erityistä huomiota kiinnitetään naisten työmahdollisuuksien lisäämiseen.  Lisäksi SALAM luo väyliä afganistanilaisten turvalliselle työperäiselle siirtolaisuudelle maan sisällä.

Ohjelman vahvuutena on, että se toteutetaan yhteistyössä YK:n kansainvälisen työjärjestön ILOn ja pakolaisjärjestö UNHCR:n sekä Afganistanin työ- ja sosiaaliministeriön kanssa.

Uuden hankkeen kohderyhmiä ovat Euroopasta, Iranista ja Pakistanista palaavat afganistanilaiset sekä maan sisäisesti siirtymään joutuneet henkilöt. Hanke aloittaa työn ensimmäiseksi Nangarharissa, Afganistanin itäosassa Pakistanin rajalla.

UNDP Maailmalla

Olet sivulla UNDP Suomi Edustustoimisto
Siirry sivulle UNDP Global