Tarinoita kentältä: Ketään ei jätetä!

Agenda 2030:n tavoite on, että kukaan ei jää kehityksen ulkopuolelle. Myös YK:n vammaissopimuksen mukaiset vammaisten oikeudet otetaan entistä paremmin huomioon.

Tomin tekstiin pääkuvaTomi Lounio yhteiskuvassa nigerialaisen vammaisaktivisti Maria Mordin kanssa

21.3.2017

Järjestöjen osaaminen on tärkeää UNDP:lle

Tomi Lounio aloitti JPO-pestinsä Etiopiassa UNDP:n Afrikan alueellisessa keskuksessa syyskuussa 2016. Aluekeskuksessa työskentelee asiantuntijoita, jotka tukevat maatoimistojen työtä 46 maassa. Lounion vastuualueella on pitää huolta, että vammaisnäkökulma otetaan huomioon maatoimistojen työssä, ja että UNDP tekee jatkuvasti yhteistyötä vammaisjärjestöjen kanssa. Hän myös avustaa UNDP:n koordinoimassa YK-toimijoiden kumppanuusrahastossa (UNPRPD), joka edistää vammaisten oikeuksia eri puolilla maailmaa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan noin 15 prosenttia maailman väestöstä elää jonkinasteisen vamman kanssa. Näistä noin miljardista ihmisestä 110–190 miljoonaa on vaikeasti vammaisia. Vammaiset henkilöt kohtaavat usein laajaa syrjintää, mikä heikentää muun muassa terveyttä, koulutustuloksia, taloudellista asemaa ja osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Vaikka eri tavoin vammaisia ihmisiä on paljon, he ovat monesti näkymätön ryhmä yhteiskunnassa.

UNPRPD:n tukemana on syntynyt Afrikan vammaisfoorumi, jonka kumppanuuksien kanssa Lounio tekee paljon töitä. Vammaisfoorumi edistää 34 Afrikan maan vammaisjärjestöjen välistä yhteistyötä. Verkosto yhdistää UNDP:n suoraan kansallisten toimijoiden kanssa ja tarjoaa arvokasta ensikäden tietoa niistä ongelmista, jotka heikentävät vammaisten asemaa kussakin maassa.

Vuonna 2014 suomalaisen Abilis-säätiön tuella perustettu foorumi on jo osoittanut voimansa. Viime vuoden lopulla järjestetty työpaja kokosi Ghanaan ihmisoikeusaktiiveja 10 maasta kouluttautumaan vammaisten ihmisoikeuksista ja niiden toteutumisesta Agenda 2030 –toimintaohjelman mukaisesti.

Järjestäjät kiittelivät, etteivät ole koskaan nähneet näin laajaa osallistumista tällaisessa tilaisuudessa. Eri tavoin vammaisten osallistujien tasavertainen osallistuminen mahdollistettiin innovatiivisten työpajamenetelmien, apuvälineiden ja esimerkiksi viittomakielen tulkkien avulla. Osallistujat edustivat käytännössä kaikkia Saharan eteläpuolisen Afrikan vammaisryhmiä. Koulutuksen jälkeen osallistujat laativat kirjallisen raportin vammaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta kotimaassaan. Huhtikuussa 2017 sama ryhmä kokoontuu Nairobiin vertailemaan raporttejaan ja suunnitelemaan vaikuttamiskampanjaa asiantuntijoiden avustuksella.

Patenttiratkaisuita ei ole ja toimistoon ei sovi juuttua
Louniolla on paljon aiempaa työ- ja vapaaehtoiskokemusta vammaisten ihmisten parissa työskentelystä ja kun hän huomasi vammaisalan JPO-paikan UNDP:n aluekeskuksessa, oli hakupäätös tehty nopeasti. Valtiotieteiden maisterin tutkinto kehitysmaatutkimuksen oppiaineesta on kehittänyt ymmärrystä köyhyyden vaikutuksista, mutta kolme tärkeintä taitoa tulevat Lounion mukaan muualta kuin luentosaleista. Kielitaito, uskallus ja kiinnostus uusia asioita ja ihmisiä kohtaan ovat vieneet eteenpäin. Esiintymisvarmuus tuntuu olevan erityisen tärkeää kansainvälisissä järjestöissä, ja sitä Lounio on harjoitellut tietoisesti, vaikka välillä onkin hirvittänyt esiintyä suurille yleisöille.

Työ on tähän mennessä ainakin muistuttanut, ettei vammaisten oikeuksien parantamiseen ole patenttiratkaisua. Jokainen maa ja alue painiskelee erilaisten haasteidensa kanssa, eikä vammaisia voi niputtaa yhtenäiseksi ryhmäksi. Lounio kuitenkin arvioi, että sukupuolinäkökulma on otettu heikosti huomioon lähes kaikkialla Afrikassa. Tyypillisesti vammaiset tytöt ja naiset muodostavat kaikista huonoimmassa asemassa olevan ryhmän, ja kehityshankkeissa tuleekin jatkossa keskittyä ennen kaikkea heidän osallistumismahdollisuuksiensa vahvistamiseen.

Toinen monia maita koskeva ongelma on paikkansapitävän väestötiedon saaminen. Vammaisten ihmisten lukumäärä on monissa Afrikan maissa arvioitu todellista huomattavasti alhaisemmaksi. Jos luvut eivät vastaa todellisuutta, päättäjät eivät hahmota ongelman laajuutta ja vammaisten oikeuksien edistämisen tärkeyttä.

Lounion oma työyhteisö saa kiitosta innostuneesta tunnelmasta ja monikulttuurisuudesta. Hän kokee, että kaikkien kehitysalalla toimivien on tarkeää välttää toimistoon juuttuminen ja pyrkiä jatkuvasti keskustelemaan hankkeiden osallistujien kanssa. Vaikka nykyinen työ vastaa paljolti tämän hetken unelmaduunia, Lounio toivoisi, että kenttätyömahdollisuuksia olisi vielä enemmän ja että YK-järjestelmä pystyisi reagoimaan nopeammin uusiin haasteisiin. Toisaalta hänen mielestään on hienoa jatkaa Suomen pitkäjänteisesti tukemaa vammaisinklusiivista kehitysyhteistyötä. Lounion kokemuksen mukaan Suomi tunnetaan YK:n sisällä ennen kaikkea työstään vammaisten ihmisten ja naisten oikeuksien edistämisestä. 

JPO-paikka on lähtökohtaisesti kaksivuotinen, minkä jälkeen jatkoa harkitaan. Toivomme, että UNDP saa pitää tämän innostuneen moniosaajan listoillaan pidempäänkin!