Tarinoita kentältä: Oikeutta epävakaassa Afganistanissa

10.5.2017

Puristin istuimeni käsinojia niin lujaa kuin kykenin, kun pieni potkurikone pyristeli lentoon voimakkaan turbulenssin ravistuksessa. Katselin kapeasta ikkunasta loittonevaa Mazar i Sharifin kaupunkia, joka levittäytyi allamme lämpimissä väreissä.

Palasin muutama päivä sitten ensimmäiseltä kenttämatkaltani Afganistanissa. Olen työskennellyt UNDP:n toimistolla maan pääkaupungissa Kabulissa tammikuusta alkaen.

Yksikkömme työ kattaa kehitysyhteistyöprojekteja oikeuden ja turvallisuuden kentällä lain valmistelussa avustamisesta poliisien kouluttamiseen ja paikallisten toimijoiden (esimerkiksi ministeriöt sekä tuomioistuimet) vahvistamiseen. Yksikkömme hallinnoi Law and Order Trust Fund for Afghanistan (LOTFA) -rahastoa, jonka kautta muun muassa maksetaan Afganistanin 157 000 poliisin palkat.

Työ on äärettömän mielenkiintoista. Työskentelen LOTFA:n rahoittajien sopimusten parissa sekä avustan Afghanistan Access to Justice -projektin eri osa-alueita. Projekti tekee työtä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi, tukee kansalaisten tietämystä laista ja tukee lainvalmistelua.

Oikeussektori Afganistanissa on pitänyt käytännössä rakentaa uudestaan vuosikymmenien sotimisen jälkeen. Usein ihmiset luottavat edelleen perinteisiin tuomioistuimiin, joissa annetut päätökset saattavat olla ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Ammattimaista siviilipoliisia maassa ei ole ollut pitkään aikaan, koska poliisi on joutunut osallistumaan taistelutehtäviin. Haurasta valtiota ei hetkessä korjata toimivaksi, mutta pikkuhiljaa saavutetaan tuloksia. UNDP:n tuella on esimerkiksi koulutettu naispuolisia poliiseja, perustettu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan erikoistunut tuomioistuin Kabuliin, mahdollistettu sadoille ihmisille lakiapu ja paljon muuta.

Viime viikon matkamme Mazar i Sharifissa järjestettiin, jotta pääsimme osallistumaan UN Womenin kanssa järjestettyyn työpajaan Afganistanin perhelain sisällöstä. Perheoikeus on Afganistanissa yksi tärkeimmistä lasten ja naisten elämään vaikuttavista oikeuden aloista, sillä se määrittelee muun muassa sen, minkä ikäisenä avioliittoon saa astua, oikeuden avioeroon ja turvaa lasten aseman perheessä.

Matkalla tapasimme myös paikallisen yliopiston oikeustieteen laitoksen ja Sharia-lain laitoksen johtajat ja saimme vierailla lakiklinikalla, jossa opiskelijat saavat kokemusta oikeiden oikeustapausten käsittelystä.  Lakiapua tarjoavan Legal Aid Grant Facilityn toimistolla tapasimme kaksi naista, joilla oli molemmilla vaikea avioeroprosessi käynnissä. Afganistanissa avioero on edelleen mahdollisesti hengenvaarallinen prosessi, mutta avun turvin nämä naiset saavat kuitenkin mahdollisuuden uuteen alkuun.

Turvattomuus vaikeuttaa työtä

Huononeva turvallisuustilanne värittää kaikkea työtämme Afganistanissa. Taistelut eivät ole loppuneet, vaikka kansainvälisten joukkojen määrää on vähennetty. Päällämme pörräävät helikopterit, joka paikassa on piikkilankaa ja muureja ja kaikkialle kuljetaan tarkastuspisteiden ja porttien läpi. Asumme vartioiduissa leireissä ja televisiossa pyörii ISISin vastainen spotti.     

Kotona Kabulissa emme pääse käytännössä lainkaan kaupungille ja kaikki liikkuminen tapahtuu panssaroiduissa ajoneuvoissa. Pari päivää ennen lähtöämme Mazar i Sharifiin kaupungin lähellä sijaitsevaan armeijan tukikohtaan tehdyssä Talebanin iskussa kuoli arvioiden mukaan jopa 135 sotilasta.

Miksi sitten Afganistan, kysyivät monet, kun kerroin lähteväni. Selittääkseni päätöstäni minun täytyy palata takaisin opiskeluaikoihin, jolloin kiinnostuin konfliktintutkimuksesta suorittaessani kandidaatin tutkintoa politiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkimuksesta Isossa-Britanniassa. Saatuani kandidaatin tutkinnon kouraani, pääsin opiskelemaan konfliktintutkimusta London School of Economicsin maisteriohjelmaan, jossa tutkiskelin lopputyössäni konfliktin jälkeisten maiden demokratisoitumisprosessia.

Opintojen jälkeen muutin takaisin Helsinkiin, jossa työskentelin vuosia toimittajan ja radiotuottajan tehtävissä, ja myöhemmin järjestökentällä viestintä- ja markkinointitehtävissä, mutta takaraivossa oli edelleen ajatus siitä, että haluaisin tehdä joskus töitä kriisialueella kehitysyhteistyön tai humanitaarisen avun parissa. Sain ensimmäisen mahdollisuuden tähän, kun lähdin Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoiseksi viestintäasiantuntijaksi Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuonna 2015. Loin tuolloin myös profiilin YK:n vapaaehtoisohjelman (UNV) tietokantaan, jonka kautta voi tarjoutua töihin eri maissa toimiviin YK:n operaatioihin ja ohjelmiin.

Kun minulle tarjottiin paikkaa Kabulissa, päätin irtisanoutua työstäni ja lähteä. Matkustaminen epävakaalle alueelle jännitti, enkä ollut varma, mitä tekisin pestin jälkeen, mutta ajattelin, että kadun, ellen käytä ainutlaatuista mahdollisuutta.

En usko, että maailmassa on montaa paikkaa, joissa voi oppia yhtä paljon kansainvälisestä politiikasta, historiasta ja kehitysyhteistyöstä, kuin Afganistan. Minua kiehtovat tuhansia vuosia vanhat kaupungit, eri etnisten ryhmien rinnakkainelo, rauhantyö ja hauraan valtion rakentaminen.

Palasimme Mazarista Kabuliin perjantaina. Seuraavana päivänä Taleban julisti aloittaneensa jokavuotisen taistelukautensa. Nähtäväksi jää, mitä Afganistanilla on edessä tänä keväänä.

IMG_4401