Kahdeksan vuotta maanjäristyksen jälkeen

16.1.2018

Haitilaiset ovat osoittaneet uskomatonta sitkeyttä ja kestävyyttä maanjäristyksestä toipuessaan ja joka vuosi sen jälkeen, uuden hurrikaanikauden kohdatessaan. Kuva: UNDP Haiti / Pierre Michel Jean

Kahdeksan vuotta sitten tuhoisa maanjäristys iski Haitiin, tappaen 200 000 ihmistä, mukaan lukien 102 Yhdistyneiden Kansakuntien työntekijää. Yli 300 000 ihmistä loukkaantui ja yli 1,5 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan. Nyt, kahdeksan vuotta tapahtuneen jälkeen, suremme edelleen niiden haitilaisten naisten, lasten ja miesten sekä kollegojamme perheiden ja ystävien kanssa, jotka menettivät rakkaitaan tässä traagisessa tapahtumassa.

Haiti on yksi luonnonkatastrofeille eniten altistuneista maista maailmassa, ja sen haavoittuvaisuus vain kasvaa ilmastonmuutoksen myötä sekä ympäristön pilaantumisen ja järjettömien tilaratkaisujen kasvaessa erityisesti kaupungeisssa.

Vuodesta 1975 vuoteen 2012 ilmastoon liittyvät katastrofit ovat aiheuttaneet vuosittain ​​vahinkoja ja menetyksiä, jotka vastaavat noin 2 prosenttia Haitin bruttokansantuotteesta (BKT). Kahdeksan vuotta sitten, maanjäristys vain muutamassa minuutissa läntisen pallonpuoliskon köyhimmän valtion menettämään 120 prosenttia bruttokansantuotteestaan.

Haitin toipuminen on ollut erityisen vaikeaa, kun otetaan vielä huomioon maan haasteet pienenä kehittyvänä saarivaltiona: herkkyys murskaavan lainakuorman alla, työttömyys, ilmastonmuutos ja merenpinnan nousu.

Mutta haitilaiset ovat myös osoittaneet uskomatonta sitkeyttä ja joustavuutta maanjäristyksestä toipuessaan ja joka vuosi sen jälkeen, uuden hurrikaanikauden kohdatessaan. Haasteita on edelleen paljon, ja ne ovat moninaisia, kuten syrjäytyminen, epävarmuus elintarvikkeiden saannista sekä puhtaan veden ja sanitaation puute. Haiti ja sen kansalaiset tarvitsevat edelleen kansainvälistä tukea toipumisen tiellään, omaksuessaan omanlaisensa tien kohti kestävää kehitystä.

Tuloksia:

  • UNDP on  tehnyt haitilaisten kanssa yhteistyötä viimeisen kahdeksan vuoden aikana maanjäristyksestä ja useista hurrikaaneista toipumiseen sekä uudelleenrakentamiseen.
  • Yli 300 000 haitilaista työsllistettiin väliaikaisesti – joista 40% naisia- maanjäristyksen aiheuttamia rojuja poistamaan, materiaaleja kierrättämään sekä ja auttamaan paikallisten yhteisöjen uudelleenrakentamisessa
  • Kaikki maanjäristyksen aiheuttamat rojut ja jäänteet siivottiin pois
  • Yli 2 300 neliökilometriä suojeltiin ja 400 hehtaaria uudelleenmetsitettiin

UNDP Maailmalla

Olet sivulla UNDP Suomi Edustustoimisto
Siirry sivulle UNDP Global