Uudesta-Seelannista Suomen Sanna Mariniin, pandemia on nostanut monia maailman naisjohtajia jalustalle kansainvälisesti kiiteltyjen koronapandemiatoimien johdosta. Maailman naisjohtajat suosivat tieteen ja hoitokeskeisten toimien yhdistämistä koronapolitiikassa, mikä tutkimusten mukaan johti parempiin COVID-19-tuloksiin. 

Naisjohtajien pandemiatoimien tehokkuus vaati myös korkeaa sosiaalista yhteisvastuuta ja luottamusta, hyvin toimivaa ja kaikille saatavilla olevaa terveydenhuoltojärjestelmää sekä yli puoluerajojen toimivia poliitikkoja. Samaiset edellytykset siivittävät naisten valtaannousua. 

Naisten johtajuudessa ja osallistumisessa saavutettu edistys on huolestuttavasti uhattuna monissa osissa maailmaa. Naiset ovat edelleen poikkeus kaikenlaisissa johtotehtävissä. Yksityisellä sektorilla naisten osuus on vain n. 8 prosenttia maailman suurimmat yritykset listaavien Fortune 500 - ja S&P 500 -listojen yhtiöiden toimitusjohtajista. Uutisissa vain 25 prosenttia esillä olevista - heistä jotka näkyvät, kuuluvat tai joista kerrotaan - on naisia. Julkishallinnon päätöksenteossa naisten osuus on vain 25,5 prosenttia kansallisissa parlamenteissa.  

Pulaa naisista? 

Naisten vähyys ulottuu myös julkishallinnon yksikköihin, joissa muutetaan lakeja ja politiikkatoimia teoiksi. Näiden yksiköiden johtotehtävissä työskentelevistä alle 1/3 on naisia UNDP:n ja Pittsburghin yliopiston tuoreen Gender Equality in Public Administration (GEPA)-raportin mukaan.  
 

Ajankohtaiset maailmanlaajuiset haasteet pandemiasta ilmastohätätilaan ja naisten oikeuksien turvaamiseen kriisialueilla, ovat ennennäkemättömiä ja vaativat uudenlaisia lähestymistapoja. 

Tarvitsemme monipuolisempia ja osallistavampia instituutioita tarjotaksemme tehokkaampia, innovatiivisempia ja monimuotoisempia ratkaisuja. 

Tasa-arvo julkishallinnossa on välttämätöntä kykyjen ja tiedon täysimääräiseksi hyödyntämiseksi. Puolen väestön näkemysten ja taitojen jättäminen päätöksenteon ulkopuolelle lisää tehotonta ja piittaamatonta hallintoa, joka tuhlaa taitoja ja on sokea syrjäytyneiden tarpeille. 

Tasa-arvo vahvistaa lisäksi hallinnon legitimiteettiä. Edustukselliset hallinnot, jotka heijastavat valtion väestön sukupuolijakaumaa ja muita ominaisuuksia, kuten rotua, yhteiskuntaluokkia tai eri etnisiä alkuperiä, nauttivat vahvempaa luottamusta sidosryhmiltä. Myös tutkimukset osoittavat, että kun julkiset instituutiot edustavat sukupuolten tasa-arvoa ja monimuotoisuutta, hallitukset ovat vastuullisempia ja vastaanottavaisempia.  

Tähän mennessä sukupuolten tasa-arvon tehokkuutta julkishallinnossa on ollut vaikea mitata osittain siksi, että vertailukelpoisia tilastoja naisten osuudesta kansallisten julkisten instituutioiden eri tasoilla ei ole yksinkertaisesti saatavilla.  

Lasikattojen rikkominen 

Uusi GEPA-raportti on muuttanut tilannetta, sillä ensimmäistä kertaa tilastot kattavat 170 maata. Raportista käy ilmi, että naiset törmäävät edelleen lasikattoihin kaikilla maailman alueilla, mikä estää heitä siirtymästä korkeimmalle johdon ja vaikutusvallan tasolle julkisella sektorilla. Vaikka nykyään keskimäärin 46 prosenttia julkishallinnon viranhaltijoista on naisia, heitä on edelleen vain 31 prosenttia ylimmissä johtotehtävissä. 

Raportista käy myös ilmi, että tietyillä politiikan aloilla työskentelevät naiset törmäävät lasikattojen lisäksi myös ns. "lasiseiniin”. Huolimatta siitä, että esimerkiksi ilmastokriisi vaikuttaa suhteettomasti naisiin, naisten osuus ympäristönsuojeluministeriöissä on maailmanlaajuisesti keskimäärin 33 prosenttia. Yhdenvertaisuus onkin ympäristönsuojelun päätöksenteossa harvinaista. 
 

"Meidän kaikkien tulisi pyrkiä saamaan naisia ​​jokaiseen päätöksenteon pöytään, joka puolella maailmaa. Tulevaisuutemme riippuu siitä." 

Kuva: UNDP/ Paru Ramesh

Sukupuolten välistä tasa-arvoa julkishallinnossa on odotettu jo liian pitkään. Kuinka saamme siis lisää naisjohtajia ja sukupuolten tasa-arvoa julkiseen hallintoon?

1. Vahvempaa politiikkaa ja lainsäädäntöä

On ratkaisevan tärkeää, että hallitukset tekevät sellaista politiikkaa ja suunnittelevat sellaisia lakeja, joilla puututaan syvään juurtuneisiin historiallisiin, kulttuurisiin ja sosioekonomisiin esteisiin, joilla tunnustetaan kaikkien naisten ja tyttöjen oikeudet ja tarpeet, ja jotka lisäävät naisten osallistumista julkiseen ja yksityiseen päätöksentekoon. Voimme tehdä tämän osittain vahvistamalla tasa-arvokiintiöitä ja asettamalla rohkeampia tasa-arvotavoitteita sekä luomalla kansallisia tasa-arvobudjetteja.

2. Investointeja hoitotalouteen

Hoitotalouteen on panostettava voimakkaasti, jotta naiset saavat korvauksen palkattomasta hoitotyöstään, joka on monien naisten kohdalla lisääntynyt pandemian aikana. Tämä sisältää investointeja terveydenhuollon-, sosiaali- ja koulutusalan sektoreille, jotka ovat tärkeitä työllistäjiä naisille. 

3. Instituutioiden sisäisen kulttuurin muutos 

Julkisten instituutioiden on puhuttava sukupuolten tasa-arvosta. Nollatoleranssipolitiikka työpaikalla tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa vastaan ​​sekä vanhempainlomapolitiikka ja joustavat työjärjestelyt työn ja perhe-elämän tasapainottamiseksi tukevat organisaatioita muuttumaan tasa-arvoisemmiksi.

4. Feministinen johtajuus

Tuetaan "femokraatteja" tai feministisiä byrokraatteja, naisia ​​ja miehiä, jotka ajavat muutosta. Feministinen johtajuus on avainasemassa – kyse ei ole vain naisten ajamisesta valta-asemiin, vaan yhteistyöstä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi. 

Vaikka pandemia on kääntänyt maailman monella tapaa ylösalaisin, se tuo mukanaan myös mahdollisuuksia tehdä asioita toisin ja paremmin. Meidän kaikkien tulisi pyrkiä saamaan naisia ​​jokaiseen päätöksenteon pöytään, joka puolella maailmaa. Tulevaisuutemme riippuu siitä. 
 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Raquel Lagunas, UNDP:n sukupuolten tasa-arvotyön johtaja sekä Anne Marie Goetz, New Yorkin yliopiston globaalien asioiden keskuksen professori. Täyspitkän englanninkielisen artikkelin voi lukea täältä. Artikkeli julkaistiin alun perin Apolitical -sivustolla.