Kuva: UNDP Afghanistan

1. joulukuuta 2021, Kabul - Afganistanin bruttokansantuote (BKT) tulee supistumaan 20 prosenttia vuoden sisällä YK:n kehitysohjelma UNDP:n julkaisemien arvioiden mukaan. Vuonna 2020 Afganistanin BKT oli 20 miljardia dollaria, joka Talibanin vallan nousun vuoksi supistunee 16 miljardiin dollariin, UNDP:n sosioekonomisen raportin mukaan. Raportti varoittaa, että BKT:n lasku voi jatkua seuraavina vuosina, johtaen jopa 30 prosentin laskuun, ellei kiireellisiin korjaaviin toimiin ryhdytä.  

Afganistan oli jo ennen kriisiä Aasian köyhin maa, ja sen taloudellinen perusta on ollut pitkään riittämätön Afganistanin 40 miljoonalle asukkaalle.  Vuositulot olivat 650 dollaria henkeä kohti vuonna 2012 ja ne laskivat 500 dollariin vuonna 2020 mm. koronapandemian takia. UNDP arvioi afganistanilaisten vuositulojen laskevan edelleen jyrkästi ja tippuvan 350 dollariin ensi vuoden aikana.


”Uuden arviomme mukaan naisten työnteon rajoittaminen voi johtaa välittömästi jopa miljardin dollarin taloudellisiin tappioihin,” sanoi UNDP:n pääjohtaja Achim Steiner. ”Afganistanilla ei ole varaa tähän menetykseen. Vaadimmekin de facto -viranomaisia pitämään kiinni naisten ja tyttöjen oikeuksista, mukaan lukien oikeudesta oppia ja tehdä töitä.” 
 

Vakavia sosioekonomisia seurauksia on odotettavissa tulevina vuosina, jos tyttöjen koulutukseen ei investoida.

Hiljattain julkaistu raportti vetoaa vapauttamaan kaikki saatavilla olevat paikalliset resurssit, mukaan lukien naispuoliset avustustyöntekijät, joiden työntekoa on rajoitettu ankarasti useimmissa provinsseissa. 

UNDP:n ja riippumattomien taloustieteilijöiden yhdessä tekemä talousmallinnus osoittaa, että tulojen laskun ja väestön kasvun myötä kaikkien äärimmäisessä köyhyydessä olevien ihmisten tulojen nostaminen köyhyysrajalle saattaa vaatia jopa 2 miljardia dollaria. 

UNDP:n syyskuussa julkaisemassa taloudellisessa arvioinnissa ennustettiin, että jopa 97 prosenttia väestöstä saattaa olla vaarassa vajota köyhyysrajan alapuolelle ensi vuoteen mennessä ellei maan poliittisiin ja taloudellisiin kriiseihin vastata pikaisesti. 
 

"Edessämme on kriisi, jonka vakavuutta on vaikea käsittää: lähes 40 miljoonan ihmisen perustarpeet uhkaavat jäädä tyydyttämättä", sanoi UNDP:n Afganistanin maajohtaja Abdallah al Dardari. "Peruspalvelujen rahoittaminen ja talouskasvun tukeminen vaatii jopa 8 miljardia dollaria kansainvälistä apua joka vuosi. Meidän on oltava strategisia käytettävissä olevien resurssien jakamisessa." 
 

UNDP julkaisi äskettäin tilanneraportin Afganistanin pankki- ja rahoitusjärjestelmien tilasta, jossa vaadittiin "nopeaa ja päättäväistä toimintaa" ja varoitti, että päätöksenteon viivästyessä pankkijärjestelmän romahtamisen kustannusten odotetaan kasvavan. 
 

"Virallisen pankkijärjestelmän tulee olla täysin toimintakykyinen, jotta voimme jatkaa ja laajentaa tuen antamista sitä tarvitseville ihmisille", sanoi YK:n apulaispääsihteeri ja UNDP:n Aasian ja Tyynenmeren alueellisen toimiston johtaja Kanni Wignaraja. "Henkiä ja toimeentuloa säästävät hankkeet ovat käynnissä, mutta jotta paikallinen talous pääsee vauhtiin, se tarvitsee toimivan rahoitusjärjestelmän, joka menee avun toimittamista pidemmälle paikallisen taloudellisen toiminnan mahdollistamiseen." 
 

YK:n uusi aloite, joka on suunniteltu vastaamaan ennennäkemättömään humanitaariseen ja ihmisten perustarpeiden katastrofiin, on nimeltään "ABADEI", joka viittaa yhteisön sietokykyyn. Aloitteessa yksitoista YK-järjestöä, mukaan lukien UNDP, sekä eri kansalaisjärjestöt tukevat yhteisötason ratkaisuja täydentämään meneillään olevia humanitaarisia toimia. ABADEI-toiminnot, kuten ”käteisrahaa työstä (cash for work) ja käteisrahaa liiketoiminnalle (cash for business), ovat jo luoneet työpaikkoja yli 2 300 ihmiselle, mikä on puolestaan tukenut haavoittuvia kotitalouksia Mazarissa, Kunduzissa ja Heratissa. Nämä hätätyöjärjestelyt laajenevat nopeasti tukemaan ihmisten perustarpeita myös Badghisin, Farahin ja muissa maakunnissa. 

UNDP Maailmalla